TEKSTIPOHJAINEN SISÄLTÖ:
Suomen ilotulitus Oy
1.3.2010 yhdistyi kolme kirkasta tähteä yhdeksi kirkkaammaksi. Tähtiraketti, Ilotulitus Oy ja Pyrostar täydensivät toisillaan palapelin valmiiksi. Alan huiput yhdistivät resurssinsa siten että pystyvät palvelemaan asiakkaitaan tasapuolisesti maantieteellisestä sijainnista huolimatta. Yhdistetty ammattitaitomme ja kokemuksemme ovat yhteenlaskettuna yli 100 vuotta!
Yritys on selkeyden vuoksi jakanut kahteen osaan toimintansa. Ohessa olevat kotisivut keskittyvät Ilotulitusnäytös, tehoste ja tuotanto osa-alueeseen. Kuluttajailotulitteet ja sekä yhteydet löydätte www.suomenilotulitus.fi sivustoilta.
Verkostomme kattaa koko Suomen ja toimintamme on aktiivista myös kansainvälisesti.
Suomen Ilotulitus Oy toteuttaa noin 500 Iotulitusnäytöstä ja Tehostetoteutusta vuodessa. Suomen Mestaruuksia on takana 10 ja monta edessä. Myös laaja kokemus ja menestys kansainvälisissä kilpailuissa sekä toimeksiannoissa on lujittanut ammattitaitoamme.
Oma tuotantomme on ainutlaatuista ja lähin vastaavaan toimintaan yltävä alan yritys löytyy Saksasta. Pystymme olemaan täysin omavaraisia ja kustomoimaan tuotteet Tapahtumanne mukaisesti. Valmistamme ammattituotteita myös muille alalla toimiville ja kehitämme omaa osaamistamme koko ajan.
Tarjoamme asiakkaillemme kustannustehokkaat hinnat, yksilöllisen suunnittelun ja toteutuksen, joustavan ja luotettavan palvelun sekä huikaisevan lopputuloksen.
Uskomme pitkään ja kestävään asiakassuhteeseen ja toivotamme Teidät lämpimästi liittymään yhteistyökumppaniksi.
Refenssit
Tulossa pian..
Ilotulitusnäytökset
Pyromusikaali
Musiikki-Ilotulitus eli Pyromusikaali on tunteita herättävin ja nautinnollisin kokonaisuus Ilotulitusnäytös variaatioista. Kahden elementin yhdistäminen digitaalisin työvälinein yhdeksi kokonaisuudeksi on henkeäsalpaavaa.
Toteutamme räätälintyönä asiakkaan toiveiden mukaisesti uniikin näytöksen, joka korostaa näytöspaikkaa ja juhlan teemaa.
Laajennettuna kokonaisuuteen lisätään esimerkiksi valotekniikkaa, lasereita, videoprojisointi, näyttelijöitä ja mitä tahansa elementtejä, vain taivas rajana.
Pyromusikaalien hinnat alkaen 3 000Euroa.
Juhlailotulitus
Perinteiset Juhlailotulikset koristavat taivaankantta minä tahansa vuoden aikana ympäri
maatamme. Ilotulitus voidaan profiloida tiettyyn paikkaan ja juhlaan käyttämällä erilaisia efktejä.
Esimerkiksi vuodenvaihteessa vuosiluvut taivaalle, joulunavauksissa sydämiä, kesällä paljon erilaista ääntä ja kirkkaita värejä. Ilotuitus toteutetaan aina ammattiilotulitteita ja näytöksen toteutuksesta vastaa yrityksemme koulutettu ja auktorisoitu ampuja.
Juhlailotulitusnäytösten hinnat alkavat 1 000Eurosta
Hääilotulitus
Joka vuosi useat hääparit nauttivat vieraidensa kanssa ohjelmanumerona yrityksemme
Hääilotulitusnäytöksestä. Mikä olisi parempi tapa aloittaa tai lopettaa hääjuhlat kuin palavaa rakkautta symboloiva Ilotulitus. Hääilotulitus on tullut viimevuosien saatossa hääperinteeksi Suomessa.
Jokaisella on mahdollisuus nauttia tästä etuoikeudesta, sillä Hääilotulitus pakettimme alkavat 800Eurosta ja esimerkiksi Hääparin mielimusiikkiin sovitettu näytös 2 000Eurosta.
Hääilotulitusnäytös on myös oiva lahjaidea hääparille!
Ottakaa yhteyttä niin loihdimme Teille ikimuistoisen kokemuksen.
Vesi-ilotulitus
Suomen maailmankuulua järvi- ja merimaisemaa voidaan hyödyntää myös
Ilotulitusnäytöksissä. Koko näytös voidaan ampua esimerkiksi lautoilta vedestä tai vaikkapa osa siteen että veteen ammutaa erikoisvalmisteisia vesi-ilotulitteita. Tyyni järven tai meren pinta kaksinkertaistaa Ilotulituksen tehon peilausefektillä.
Näytös voidaan rakentaa siten että yleisö on rannalla ja nauttivat Ilotulituksesta musiikkiin sovitettuna ja siten että kaikki tapahtuu järven selältä.
Vesi-Ilotulitukset alkaen 3 000Euroa.
Puutarhailotulitus
Ilotulitus ei aina tarkoita isoa ja korkealle. Oletteko miettininyt miten Ilotulituksen voisi järjestää puutarhassa tai keskellä kaupunkia. Se onnistuu kyllä! Usein musiikkiin synkronoidut Puutarhailotulitukset ovat vielä uusi kokemus ihmisille. Näytös
suunnitellaan tilan mukaisesti ja siinä hyödynnetään tilaa esimerkiksi korostamalla puita, rakennelmia tai yleensäkin maisemaa. Näytöksestä voidaan tehdä lyhyt ja ytimekäs tai vaikkapa viisitoista minuuttinen piknik.
Liike, väritulet sekä yllätyksellisyys ovat valtteja Puutarhailotulituksessa. Aina ei siis tarvita suurta tyhjää tilaa Ilotulituksen ampumiseen, riittää kun on mielikuvitusta ja ammattitaitoa.
Puutarhailotulitukset alkaen 1000Euroa.
Päiväilotulitus
Pauketta, savua, värejä ja rätinää... Päiväilotulitus on veikeä tapa herättää huomiota juhlissa, lanseerauksissa tai missä tahansa tapahtumassa. Kuten kaikki tiedämme että saamme nauttia valorikkaasta kesästä ja aurinko muistaa meitä melkeimpä ympäri vuorokauden. ”Se mitä et voi peittää tuo se esille”, tämä viisaus ohjaa meitä mitä hurjempiin päivänäytöksiin. Värisavut sekä rytmitetyt ääniefektit yhdistettynä muutaman minuutin pituiseksi ralliksi on huomiotava herättävä paketti. Tämä sopii erinomaisesti esimerkiksi tuotepromootioihin.
Päiväilotulitukset alkaen 2000Euroa.
Kattoilotulitus
Vuosien saatossa olemme kehittäneet tieto/taitomme vastaamaan uusiin haasteisiin. Olemme erikoisistuneet kaupunki- ja kauppakeskusympäristöön siten että toteutamme
Ilotultusnäytökset rakennusten katoilta. Esimerkikisi keskellä Helsinkiä Ilotulitus on mahdollista. Kampin kauppakeskus, Lasipalatsi, Flamingon Elämyskeidas... Olemme kehittäneet turvallisen mutta näyttävän tyylin, jolla profiloidaan näytös oikeaan paikkaan ja tapahtumaan. Samaa tyyliä käytämme myös erilaisissa tapahtumissa joissa hyödynnämme lavarakenteita ym.
Mikään ei ole mahdotonta. Kattototeutukset alkaen 3000Euroa.
Pyrotekniikka ja erikoistehosteet
Lavatehoste
Bändit, teatterit, TV-tuotannot, tuotelanseeraukset jne. Toteutamme kaikkea tehosteisiin liittyvää pieniin ja suuriin tapahtumiin. Myös kiertueet taittuvat näppärästi ammattitaitoisten pyroteknikkojemme avulla.
Käytössämme Digitaalilaukaisulaitteet, kaasuliekkijärjestelmät ym ja kaikki mahdollista synkronoida aikakoodilla musiikkiin.
Valmistamme itse suurimman osan pyroteknillisista tehosteista jolloin pystymme rakantamaan kokonaisuuden täysin asiakkaan toiveiden mukaisesti. Suoraan valmistajalta perille saakka.
Lavatehostetoteutukset alkaen 500Euroa.
Sisäilotulitus
Yritysjuhliin, kauppakeskuksiin ja mihin tahansa kutsu- tai yleisötapahtumaan. Sisäilotulitus on mahtipontinen ohjelmanumero, joka on aina ainutlaatuinen. Yhdistelmä välähdyksistä, kipinäpatsaista, vaijeriraketeista, värimiinoista, tulesta aina lumisateeseen tai vaikkapa saippuakupliin on vaikuttava.
Musiikkiin sovitettuna, juuri oikeaan ohjelmakohtaan istutettuna kokonaisuus kruunaa juhlan.
Kysy lisää mahdollisuuksista.
Sisäilotulitukset alkaen 1000Euroa.
Elokuvatehosteet
Musiikkivideot, elokuvat tai vaikkapa asiakastapahtuma. Toteutamme asiakkaan tarpeisiin sovitetun erikoistehostekokonaisuuden turvallisesti ja näyttävästi. Yhteistyöverkostomme kattaa alan ammattilaisia ja kokemusta.Erikoistehostemateriaalit valmistuvat omassa tehtaassamme.
Luodiniskemistä bensapommeihin jne.
Tehostetoteutukset alkaen 600Euroa.
Konfetti
Konfetti eli paperisilppu tykit ovat kuin kakun kuorrute tapahtumaan. Pienimuotoiset tai vaikkapa suuremmat juhlat päättyvät näyttävästi varikkääseen tai kimaltelevaan konfetti sateeseen. Myös streamerit, eli nauhamainen konfetti löytyy varastoltamme. Sopii tapahtumaan kuin tapahtumaan.
Esimerkiksi yrityksen logon väriset konfetit sopivat hienosti yritysjuhliin. Konfetin sekaan voi laittaa esimerkiksi drinkkilippuja tms. Kyseessä ei pyrotekninen tuote, joten lupia ei tarvita. Myös kaluston vuokraaminen mahdollista.
Konfettitoteutukset alkaen 400Euroa.
Lumisadekoneet
Lumella ja Suomalaisuudella on erityinen side. Lumisade tehoste sopii esimerkiksi osaksi näytöstä, tai vaikkapa kiinteäksi asennukseksi. Lumisade herättää innostusta ja iloa on sitten kyseessä kesä tai talvi. Pystymme kattamaan isonkin sisä- tai ulkotilan lumisateella. Lumisade ei ole terveydelle haitallista.
Kyseessä ei pyrotekninen tuote, joten lupia ei tarvita. Myös kaluston vuokraaminen mahdollista.
Lumisadepalvelut alkaen 400Euroa.
Co2 Jet
Hiilidioksidi patsaat sopivat näytökseen lisänä tai vaikkapa yksinään omana tehosteenaan tapahtumaan.
Hiilidioksidijetit ovat myrkyttömiä, eivätkä jätä mitään jälkeä toiminnasta. Sopii erityisen hyvin myös artisteille.
Kyseessä ei pyrotekninen tuote, joten lupia ei tarvita. Myös kaluston vuokraaminen mahdollista.
Hiilidioksidipatsastelu alkaen 400Eur.
Tuotanto
Suomen Ilotulitus Oy:n tehdastoiminta ulottuu vuoteen 1939. Nykypäivänä ilotuliteiden valmistus keskittyy ammattituotteisiin. Tehdas vastaa nykypäivän vaatimuksia ja tuottaa korkealaatuisia ilotulitteita sekä erikoistehosteita omaan käyttöön sekä vientiin.
Panostamme laatuun sekä erikoisuuksiin. Kirkkaat silmiä hivelevät värit sekä suuret efektit kertovat ainutlaatuisesta Suomalaisesta käsityöstä. Huippulaatu yhdistettynä Suomalaiseen suunnitteluun ja viimeisimpään digitaalitekniikkaan luo kokonaisuudessaan unohtumattoman elämyksen.
Media
Valokuvat - Flickr
Valokuvat näytöksistä ja muista tapahtumista löydät Flickr -sivultamme.
Videot - Youtube
Videoleikkeet näytöksistä löytyvät YouTube -sivuiltamme.
Yhteystiedot
Suomen Ilotulitus Oy
Ilotulitusnäytöskeskus
Vanha Hämeentie 340
04300 Tuusula
puh: +358 (0)9 274 66 40
fax: +358 (0)9 275 0361
Terhi Tammi
sihteeri
terhi.tammi@suomenilotulitus.fi
Ilotulitus- ja erikoistehostenäytökset
Sami Tammi
markkinointipäällikkö
gsm: +358 (0)40 965 8888
toimisto: +358 (0)9 274 66 416
sami.tammi@suomenilotulitus.fi